Syyskuun Asumisen aamussa keskusteltiin kiinteistöliiketoiminnan vastuullisuudesta

Mika Savolainen

Oct 2, 2018 12:09:14 PM / Mika Savolainen

Ensimmäinen Avara Asumisen Aamu järjestettiin kolme vuotta sitten, syksyllä 2015. Tällöin Avara haluisi luoda tapahtuman, joka toisi yhteen alan ammattilaiset keskustelemaan sijoittajien ja vuokraajien näkökulmasta jatkuvasti kehittyvästä asumisen alasta. Asumisen aamujen aiheet ovat käsitelleet tämän jälkeen niin asumisen tulevaisuutta, alan rahoitusta ja pääkaupunkiseudun asumista kuin muitakin alaa koskevia ajankohtaisia muutoksia sekä niiden syitä.

Vuoden 2018 syyskuun tilaisuudessa pääteemaksi nousi kiinteistöliiketoiminnan vastuullisuus. Vastuullisuus on Avarassa arvo, joka tukee vahvasti liiketoimintaa ja on läsnä kaikessa toiminnassa sekä sen kehittämisessä. Luotamme siihen, että vastuullinen liiketoiminta on yksi keskeisistä avaimista toteuttaa visioamme olla asuinkiinteistösijoittamisen halutuin strateginen kumppani. Koemmekin olevamme edelläkävijä kiinteistöliiketoiminnan vastuullisuuden arvioinnissa, mittaamisessa ja raportoinnissa. Avaran yritysvastuullisuusraporttin tiivistelmään pääset tutustumaan tilaisuuden esityksestä täältä. Vastuullisuudesta liittyi tapahtumaan mukaan puhumaan myös Nordean Olli Kärkkäinen ja Työeläkeyhtiö Elon Kirsi Keskitalo. 

Vastuullisuus tähtää kestävään liiketoimintaan ja kehitykseen

Syksyn Asumisen Aamun puheenvuorot käsittelivät vastuullista sijoittamista, vastuullista asuntomarkkinaa ja yritysvastuuta kiinteistösijoitusalalla. Elon Kirsi Keskitalo avasi tilaisuuden kertomalla kuulijoille vastuullisen sijoittamisen perusperiaatteista, tavoitteista ja osa-alueista. Työeläkeyhtiö Elon vastuullisen sijoitustoiminnan tausta-ajatuksena on tehdä ”Kestävällä liiketoiminnalla kestävää tulosta”. Keskitalon esityksen materiaalin voit katsoa halutessasi täältä

Elon sijoitustoiminnan vastuullisuus muodostuu vastuullisista toimintatavoista, eri kansainvälisistä normeista, sijoituskohteiden vastuullisuudesta sekä omistajaohjauksesta ja muusta vaikuttamisesta. Samalla YK:n kestävän kehityksen tavoitteet toimivat vastuullisen sijoittamisen viitekehyksenä. Elo arvioi usein sijoitusten positiivisia vaikutuksia maailman suurimpien ympäristö- ja yhteiskuntahaasteiden ratkaisuihin ja lisää sijoituksia ongelmien eri ratkaisuiden tarjoajiin. Esimerkkejä Elon sijoitusten vaikutuksista ovat uusiutuva energia, energiatehokkuus, veden riittävyys, energiatehokkaat kiinteistöt, ravitsemus, terveydenhuolto ja koulutus. 

Nordean Olli Kärkkäisen mielenkiintoinen puheenvuoro antoi tilaisuudelle jatkoa. Esitys käsitteli  vastuullisen asumisen markkinaa kestävän kasvun ja kehityksen näkökulmasta. Asuntomarkkina on iso osa vastuullisuutta ja muun muassa Tilastokeskus on laskenut asumisella olevan merkittävä ja jatkuvasti kasvava vaikutus ympäristölle. Asuminen onkin ympäristönäkökulmasta erityisen tärkeä ja Kärkkäisen mukaan suomalaisten kulutuksesta suuri osa menee asumiseen. Keskiarvojen mukaan kulutuksen jakautuminen asumisen piiriin kattaa jopa kolmasosan kaikesta kulutuksesta. Vain Tanskassa tämä osuus on korkeampi.

ASUMINEN JA ASUNTOMARKKINA ON ELINTÄRKEÄÄ KESTÄVÄLLE KEHITYKSELLE. JOPA KOLMANNES SUOMALAISTEN KULUTUKSESTA MENEE ASUMISEEN.

- OLLI KÄRKKÄINEN, NORDEA

Samalla asuminen vie yhä suuremman osan asukkaiden tuloista, asuntomarkkinat polarisoituvat ja segrekaatio kasvaa. Kenen vastuulla asuntomarkkinoiden vastuullisuus oikein on? Kärkkäisen mukaan vastuu jakautuu kunnille, kuntarahoittajille, valtiolle sekä asuntosijoittajille. Esimerkiksi kunnat voivat edistää vastuullisuutta esimerkiksi sääntelyn ja kaavoitusten kautta, asuntorahoittajat puolestaan vastuullisen asuntorahoituksen ja vihreiden asuntolainojen avulla. Asuntosijoittajien vastuulliset sijoitusvalinnat ovat myös avainasemassa.

Seuraava Avaran Asumisen Aamu, ja samalla asumisen alan ajankohtainen tilannekatsaus järjestetään jo joulukuussa 2018. Tervetuloa jälleen silloin mukaan!

 

20180918_090359

Topics: Asumisen aamu, Asumisen tulevaisuus, Asumisen palvelut, Asuntosijoittaminen

Mika Savolainen

Mika Savolainen

Toimitusjohtaja