Avara panostaa luotettavaan ja joustavaan palveluun

Asumisen ääni

26.4.2016 16:12:59 / Asumisen ääni

Kuten kerroimme alkuvuodesta, Avaran historiassa on alkanut uusi matka, jonka aikana panostamme erityisesti asiakastyytyväisyyden että palveluidemme kehittämiseen. Uudistumisen myötä keskitymme olemaan entistä lähempänä asiakkaitamme ja kuuntelemaan toiveita ja tarpeita erityisen herkällä korvalla niin digitaalisissa kuin perinteisissä kanavissa. Kaiken tavoitteena on entistä parempi asiakaskokemus.

Uudistumisen alkutaipaleella halusimme selvittää yleistä tunnettuuttamme sekä meihin liittyviä mielikuvia vuokra-asuntojen tarjoajana, jotta pystymme kehittämään tarvittavia osa-alueita. Toteutimme maaliskuussa 2016 yhteistyössä Innolink Research Oy:n kanssa brändi- ja imagotutkimuksen, johon osallistui paneelikyselynä 1 000 suomalaista kuluttajaa. Tutkimuksen mukaan meitä pidettiin vastuullisena ja sitoutuneena toimijana, jonka tarjoamia vuokraratkaisuja pidetään tasokkaina. Tämä on meille kunnia-asia, ja samalla tiellä tulemme jatkamaan tästä eteenpäinkin. 

Me Avaralla panostamme luotettavaan palveluun sekä vuokra-asumisen helppouteen ja sujuvuuteen. Paneelikyselyssä tuli hyvin ilmi, että vuokranantajan luotettavaa toimintaa arvostetaan suuresti ja tätä kehitämme koko ajan. Myös asunnon sijaintia ja kuntoa pidettiin tärkeinä asioina, jotka vaikuttavat suoraan vuokranantajan valintaan.

- Mika Savolainen, Toimitusjohtaja

Nykyisten asukkaiden mielipiteet ovat meille todella tärkeitä, jonka vuoksi tulevana keväänä kasaamme vuokralaisistamme vuokralaispaneelin, jonka avulla kehitämme tekemistämme entisestään. Ilmoittaudu vuokralaispaneeliimme täällä

Avaralaiset


Topics: Koti ja vuokra-asuminen

Asumisen ääni

Asumisen ääni

Asumisen ääni kertoo tarinoita kodista ja asumisesta.