Vantaa kätkee sisäänsä katutaidetta, kulttuuria ja idyllistä luontoa

Asumisen ääni

15.8.2016 10:04:00 / Asumisen ääni

Helsingin naapurista Vantaasta on kaikessa hiljaisuudessa kasvanut ja tiivistynyt uskottava ja omaleimainen asuinkaupunki. Asukaslukunsa puolesta Vantaa on jo Suomen neljänneksi suurin. Kaupunki houkuttelee asukkaita luonnollisesti loistavalla sijainnillansa ja kohtuullisella hintatasollansa. Näiden lisäksi löytyy kuitenkin myös monta muuta syytä innostua rosoisen rennosta Vantaasta. Tässä kymmenen parasta!

1. Vantaan taidemuseo Artsi on lajissaan Suomen rouhein

Vielä vuosi sitten Vantaan taidemuseo oli kuin mikä tahansa suomalainen taidemuseo, joka yritti turhaan kilpailla huomiosta Helsingin ja Espoon isoveljiensä kanssa. Talvella 2016 museo kuitenkin repäisi ja ryhtyi Suomen rouheimmaksi. Nyt täysin ainutlaatuinen taidemuseo on erikoistunut graffitiin, katutaiteeseen ja performanssitaiteeseen. Nimeksi uudistuneelle, matalan kynnyksen taidekeitaalle tuli vantaalaisen rento ja mutkaton Artsi. Juuri nyt esillä on vinyylilevyjen kansitaidetta esittelevä suurnäyttely, ja tarjolla on myös monipuolista ohjelmaa ja tapahtumia kaiken ikäisille. Esimerkiksi torstai-iltaisin kuka tahansa kaupunkilainen saa tulla museoon soittamaan omia vinyylilevyjänsä! Suomen rouhein museo sijaitsee luonnollisesti katutaiteen mekassa Myyrmäessä, kulttuuri- ja monitoimikeskus Myyrmäkitalossa. Artsin sivupisteessä, Tikkurilassa sijaitsevassa Galleria K:ssa on vielä lisää kiinnostavia näyttelyitä.

Vantaa on tunnettu myös katutaiteestaan.

2. Myyrmäki on suomalaisen katutaiteen keskus

Myyrmäki on jo useamman vuoden ajan ollut suomalaisen katutaiteen ylpeys. Maine vahvistui entisestään, kun Artsin ulkoseiniin, keskelle Myyrmäkeä valmistui elokuun alussa yksi Suomen suurimmista graffititeoksista. Pinta-alaltaan ähes 350 neliön kokoisen teoksen on toteuttanut kahdeksan kokeneen suomalaisen graffittitaiteilijan ryhmä Hende & Deos Ensemble. Jo ennen uutta teosta Myyrmäessä on voinut ihailla Vantaan kaupungin ja Vantaan taidemuseon tukemia graffiteja esimerkiksi alikulkutunneleissa. Lisäksi Myyrmäessä on kaksi kaikille avointa graffitiseinää, joille kaupunkilaiset saavat vapaasti purkaa luovuuttaan.

3. Ilmailumuseo lentokentän kupeessa on helmi!

Monelle ulkopaikkakuntalaiselle Vantaan tutuin kohde on Helsinki-Vantaan lentokenttä. Vantaalaiset voivatkin olla upeasta kentästään ylpeitä. Helsinki-Vantaa on lajissaan Euroopan huippuja, ja viime keväänä matkustajat valitsivat sen koko Pohjois-Euroopan parhaaksi.

Vantaan Aviapoliksen ytimessä sijaitsee myös jokaisen lentokonefanin ehdoton käyntikohde, Suomen ilmailumuseo. Pienehkö, mutta mielenkiintoinen museo esittelee pääasiassa suomalaisten suunnittelemia ja käyttämiä lentokoneita, ja siellä pääsee myös itse kokeilemaan simulaattorin avulla, miltä lentäminen tuntuu.

4. Lapsille riittää tekemistä ja harrastuksia

Lapsille ja lapsiperheille on Vantaalla paljon hauskaa tekemistä. Arjen piristykseksi sopii loistavasti esimerkiksi vierailu Tikkurilassa sijaitsevassa lasten ja nuorten taidetalossa Pessissä tai sen Myyrmäessä sijaitsevassa sisaressa Toteemissa. Pessissä toimii esimerkiksi Pessi-kuoro, johon pääsevät mukaan kaikki laulamisesta innostuneet yli viisivuotiaat lapset. Toteemissa puolestaan järjestetään muun muassa vauvojen värikylpyjä, pienten taideaamuja ja pikkukino-elokuvanäytöksiä.

Liikkumaan koko perhe pääsee säästä riippumatta esimerkiksi Vantaan SuperParkissa,  ja tieteen ilmiöistä kiinnostuneiden lapsiperheiden ykköskohde on jo useamman vuosikymmenen ajan ollut tiedekeskus Heureka

Tiedekeskus Heureka on jo vuosikymmeniä vetänyt lapsiperheitä Vantaalle.

5. Vantaan viihdeorkesteri kruunaa musiikkitarjonnan

Vantaalla on kiinnostavia musiikkitapahtumia moneen eri makuun ympäri vuoden. Esimerkiksi elokuussa järjestettävä BRQ Vantaa Festival on perinteisesti keskittynyt barokkimusiikkiin, vaikka nyttemmin ohjelmisto onkin hieman laajentunut. Marraskuun kaamosta piristää Vantaan kansanmusiikkiviikko Kaamospelit, ja heinäkuussa Hiekkaharjun urheilupuiston alueella järjestetään kotimaiseen rock- pop- ja rapmusiikkiin keskittyvä Tikkurila-festivaali.

Vantaan musiikkihelmistä ehkä persoonallisin on Suomen ensimmäinen viihdemusiikkiin erikoistunut sinfoniaorkesteri Vantaan viihdeorkesteri, joka esiintyy ja viihdyttää tilaisuudesta riippuen erilaisilla kokoonpanoilla ensemblesta aina täysimittaiseen sinfoniaorkesteriin.

6. Kuusijärven rannan savusauna ja avanto hurmaavat

Vantaan upein ulkoilualue Kuusijärvi on perisuomalainen luontoparatiisi, johon tullaan rentoutumaan myös muualta pääkaupunkiseudulta ja jopa ulkomailta asti. Kesällä vantaalaisia houkuttelee Kuusijärvelle kaupungin isoin uimaranta, jolla pääsee järven lisäksi halutessaan myös saunomaan. Ehkä parhaimmillaan Kuusijärvi on kuitenkin talvella, jolloin savusauna, avanto ja upeat hiihtomaastot vievät kävijän suoraan suomalaisen luontokokemuksen ytimeen.

7. Vantaa on nautiskelijan ja shoppailijan paratiisi

Viihdekeskus Flamingo ja siihen yhdyskäytävällä yhdistyvä jättimäinen kauppakeskus Jumbo ovat ulkopaikkakuntalaisille todennäköisesti Vantaan tutuimmat maamerkit heti lentokentän jälkeen. Viihdekeskus Flamingo onkin massiivisuudessaan melko ainutlaatuinen lomakeskus, joka ilahduttaa turistien lisäksi myös paikallisia. Saman katon alta löytyy nautiskelijalle vesipuisto, kylpylä, kauneushoitola, ravintoloita, elokuvateatteri ja yökerho sekä esimerkiksi keilarata ja lasten sisäleikkipuisto Naurusaari. Jumbossa vaativintakin himoshoppaajaa puolestaan palvelee yli sata erilaista liikettä ja parikymmentä ravintolaa. Myös Kivistön asuntomessualueelle on tulossa jättimäinen, noin sadan liikkeen kauppakeskus. Rakentaminen on hieman viivästynyt, mutta alkaa todennäköisesti viimeistään vuonna 2017.

8. Vantaalla koet korkeatasoista tanssi- ja teatteritaidetta

Vantaan kulttuurielämä tarjoaa herkkuja myös esittävän taiteen ystävälle. Huhtikuussa vuosittain järjestettävät Tanssin viikot tuovat tasokkaita tanssiesityksiä eri puolille kaupunkia. 1,5 viikkoa kestävä festivaali huipentuu Tanssinpäivän gaalaan.

Myös Vantaan oma ammattiteatteri Teatteri Vantaa on ehdottomasti kokemisen arvoinen. Aikanaan kiertueteatterina aloittanut teatteri toimii nykyisin Tikkurilassa, vanhan silkkitehtaan tiloihin rakennetussa tunnelmallisessa Silkkisalissa. Teatteri tekee esityksiä sekä lapsille että aikuisille.

9. Kaupungin keskukset kehittyvät vauhdilla

Vantaan keskustoja on viime vuosina kehitetty urakalla entistä kaupunkimaisempaan ja dynaamisempaan suuntaan. Esimerkiksi Tikkurilaan aukesi tammikuussa 2015 uusi toimisto- ja liikekeskus Dixi, jonka laajennusosan on tarkoitus valmistua ensi keväänä. Tikkurilassa sijaitsevan Vantaan kaupungintalon kupeessa on uusi tori, jonka tuntumaan on tulossa myös uusi iso ja hieno Kirjastopuisto sekä kävelykatu. Myyrmäen keskustalle suunnitellaan parhaillaan uutta ilmettä keskustakilpailun pohjalta, ja myös esimerkiksi Korson keskusta on lähivuosina uudistumassa.

10. Vantaalta pääset hetkessä mihin ikinä haluat

Vantaa on jo vuosia ollut erityisesti Helsingissä työskentelevien perheiden suosiossa, koska Helsingin keskustaan pääsee junalla töihin Tikkurilan asemalta noin kahdessakymmenessä minuutissa. Reilu vuosi sitten junayhteydet Vantaalta ja Vantaan sisällä paranivat huikeasti, kun Vantaankosken radan ja pääradan yhdistävä Kehärata valmistui. Nykyisin esimerkiksi Tikkurilasta on suora junayhteys Myyrmäelle, mikä helpottaa liikkumista myös Vantaan isojen keskusten välillä. Tikkurilan rautatieasema on kehäradan valmistuttua jo Suomen toiseksi villkkain juna-asema. Esimerkiksi työn takia paljon ulkomailla matkustavalle Vantaa taas on ihanteellinen asuinpaikka kaupungissa sijaitsevan lentokentän ansiosta.

Avaralla on eri puolilla Vantaata viihtyisiä vuokra-asuntoja. Tarkemmin tarjontaan pääset tutustumaan täältä.

 

Topics: Vuokra-asunnot Vantaa

Asumisen ääni

Asumisen ääni

Asumisen ääni kertoo tarinoita kodista ja asumisesta.