Avaran asukastoimikuntalaiset osallistuivat Vuokralaispäivien risteilylle

Asumisen ääni

15.9.2021 12:38:23 / Asumisen ääni

Avaran hallinnoimissa Avara Amplus Oy:n omistamissa kohteissa noudatetaan yhteishallinto -mallia, joka edellyttää, että vuokrataloissa pidetään vähintään yksi asukaskokous vuosittain. Kokouksissa asukkaat pääsevät keskustelemaan kotitalonsa asioista ja myös vaikuttamaan niihin. Asukaskokousten tavoitteena on saada perustettua joka talolle asukastoimikunta, jonka tehtäviin kuuluu hyvä yhteistyö isännöinnin kanssa asumisviihtyvyyden edistämiseksi. Osana Avara Ampluksen asukastoimintaa asukastoimikuntalaiset osallistuivat elokuussa vuosittaiselle Vuokralaispäivien risteilylle.

Vuokralaispäivien risteilyn toteutumista saatiin elokuussa jännittää viime metreille saakka, sillä vuosittainen risteily jouduttiin viimeksi perumaan koronatilanteen vuoksi. Tänä vuonna kuitenkin kaikkien osallistujien onneksi päästiin kuin päästiinkin merimatkalle. 

Perjantaina 20.8. joukko reippaita, mutta epäuskoisia asukastoimikuntalaisia käveli Länsiterminaaliin, ja siitä edelleen Silja Europan kyytiin. Vuokralaispäivät olivat todella alkamassa! Edes kasvomaskit naamalla eivät peittäneet osallistujien innostusta - kaikkien silmistä paistoi leveä hymy, kun he astuivat sisään laivan auditorioon nauttimaan tervetuliaiskahvit, jonka jälkeen oli vuorossa Vuokralaiset ry:n ansiokkaasti rakentama seminaariohjelma. 

Vuokralaispäivien risteily-avara

Jo vuosien ajan joukko vapaaehtoisia asukastoimikuntalaisia on päässyt osallistumaan Vuokralaispäivät -risteilylle. Seminaarin ohjelma koostuu aina ajankohtaisista yhteishallinnon sekä vuokra-asumisen asioista.

Tänä vuonna merimatkalle lähti kahdeksan Avara-asukkaan ja kahden Avaran edustajan matkaseurue. Aktiivisessa keskustelussa pohdimme muun muassa hyviä toimintamalleja asukashallinnon toteuttamiseen ja sen ylläpitämiseen. Mukana matkalla oli asukastoimikuntalaisia ja asukkaita niin Jyväskylästä, Kuopiosta, Lahdesta, Oulusta kuin Espoostakin. Kukin jäsen edustaa aktiivisesti omaa kotitaloansa. Lisäksi kaksi henkilöä seurueesta toimivat asukasjäsenenä yhdessä Avaralaisten kanssa yhteistoiminnan johtokunnassa. 

Avara_vuokralaispäivät_risteily_uutiskirje

Seminaariohjelma piti sisällään paljon asiaa. Asialistalla oli muun muassa yhteishallintolain muutostarpeet, jotta aavistuksen vanhahtava laki saataisiin vastaamaan nykyisiä vuokrataloyhteisöjä ja niiden vuokrantasausmallia. Ruokapöydässä vaihdettiin ajatuksia ja kokemuksia, saatiin asukkailta risuja ja ruusuja. Kehitysehdotukset ja asukkaiden kokemukset ovat Avaralle äärimmäisen tärkeitä, jotta yhteishallintolain mukaista toimintaa voidaan kehittää entisestään. 

Iloinen joukko risteilijöitä herätti paljon huomioita, ja Jyväskylän Lutakon Alakulontorjujat -ryhmä sai myös antaa haastattelun Vuokralaiset ry:n Asuntomme -lehteen, joka julkaistaan piakkoin lehden verkkosivuilla

Vuokralaispäivien risteily-avaralaiset-1

Risteilylle osallistui monia alan toimijoita ja oli ilahduttavaa huomata, että ssukashallinto on voimissaan vielä usealla vuokranantajalla. Meistä monet ovat kuitenkin tunnistaneet haasteita uusien asukkaiden aktivoinnissa toimintaan. Me Avaralla olemme ainakin sitoutuneet jatkossakin ylläpitämään ja toteuttamaan mielekästä asukasyhteistyötä. 

Lue lisää Avara Amplus Oy:n asukastoiminnasta Avaran kotisivuilta.

Mikäli kiinnostuit toiminnasta, voit olla yhteydessä Avaraan joko sähköpostitse avara@avara.fi tai puhelimitse 020 611 4400. Keväisin koolle kutsuttaviin asukaskokouksiin osallistumalla voit liittyä mukaan asukastoimikuntaan ja päästä vaikuttamaan kotitalosi asioihin. 

Topics: Vuokra-asuminen

Asumisen ääni

Asumisen ääni

Asumisen ääni kertoo tarinoita kodista ja asumisesta.